Pitäisikö suolaa verottaa?

Tämä teksti on julkaistu lyhennettynä Lääkärilehdessä 17/2017. Blogin ylläpitäjien lisäksi sen kirjoittamiseen osallistui professori Juha Pekkanen (Helsingin yliopisto / THL).

—-

Kuten sokeria, myös suolaa on mahdollista verottaa terveysnäkökulmasta. Koska makuaisti tottuu nopeasti matalaan suolapitoisuuteen, ei korkeita taloudellista ja inhimillisiä kustannuksia aiheuttavaa liiallista suolan syöntiä kannata enää jatkaa. Suolan käyttö on kuitenkin helppoa ja halpaa. Tämän vuoksi sen käytön vähentäminen vaatii voimakasta ja kattavaa kannustinta, kuten suolaveroa, joka myös Suomessa on herättänyt orastavaa keskustelua (1).

Suolan ongelma

Lähes kahdella viidestä suomalaisesta on kohonnut verenpaine, kun optimaalinen verenpainetaso on vain joka viidennellä. Vuonna 2012 noin miljoona suomalaista käytti jonkinlaista verenpainetta alentavaa lääkitystä (2). Korkea suolan saanti on yksi helpoimmin muutettavissa olevista riskitekijöistä kohonneen verenpaineen ehkäisyssä ja hoidossa. On myös näyttöä siitä, että korkea suolan saanti voi vahingoittaa verisuonia, sydäntä, munuaisia ja aivoja sellaisillakin henkilöillä, joilla ei ole kohonnutta verenpainetta (3).

Suolan saantitason tulisi WHO:n mukaan olla alle 5 grammaa päivässä (4). Tällä hetkellä suomalaisten keskimääräinen suolan päivittäissaanti on naisilla noin 7-8 grammaa päivässä ja miehillä noin 9-10 grammaa päivässä (2).

Mitä enemmän suolaa käyttää, sitä enemmän sitä kaipaa ruokaansa. Sama asia toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan: ihminen tottuu matalampaan suolatasoon nopeasti. Itse asiassa henkilö, joka on tottunut vähäsuolaiseen ruokavalioon, pitää enemmän vähäsuolaisesta ruuasta (5).

Makuaistimme on runsaan suolan käytön vuoksi tottunut terveyden kannalta liian korkeaan suolatasoon. Varsinkin valmisruoissa, lihavalmisteissa ja leipomotuotteissa, kuten leivissä, on paljon lisättyä suolaa. Noin 80 prosenttia suolan päivittäissaannista onkin peräisin muualta kuin itse valmistetusta kotiruoasta.

Valmistevero suolalle

Eräs yksinkertainen tapa hoitaa suolan verotus olisi valmistevero, eli niin sanottu haittavero. Tällöin suolagrammaa kohtaan asetettaisiin tietty euromääräinen vero. Näin verotus kohdistuisi ruokasuolaan (NaCl) ennen sen päätymistä lopulliseen kulutukseen, mikä tekisi verosta hallinnollisesti kevyen. Malli ei myöskään vaatisi erillisiä päätöksiä siitä, mitkä elintarvikkeet kuuluvat verotuksen piiriin. Samalla verotettaisiin nimenomaan lisättyä suolaan.

Tuontituotteiden kohdalla luonnollinen suola tulisi erotella lisätystä. Tämä kuitenkin olisi tehtävissä, sillä eri ruoka-aineiden luonnolliset suolapitoisuudet tunnetaan. Vaihtoehtoisesti maahantuojilta voisi edellyttää erottelun suorittamista. Ei myöskään ole syytä suoralta kädeltä olettaa, että EU-säädökset estäisivät kansallisen suolaveron (6).

Suolan valmisteveroon ei myöskään liittyisi elintarviketeollisuutta valmisteveroissa huolestuttaneita piirteitä, kuten vääristävää kilpailua tai kielteisiä investointikannustimia. Pikemminkin suolavero voisi kannustaa yrityksiä kehittämään maukkaita vähäsuolaisia tuotteita maailman kasvavalle terveystietoiselle keskiluokalle. Mallia näyttää esimerkiksi japanilainen haarukka, joka sähkön avulla simuloi suolaisuutta (7).

Natriumkloridilla on toki muitakin käyttökohteita kuin elintarvikkeet. Sitä käytetään esimerkiksi tiesuolana. Tiesuolalle on kuitenkin ympäristöystävällisempiä, vaikka kalliimpia, vaihtoehtoja. Teollisuuden raaka-aineiden ja terveydenhuollon tarpeiden kohdalla voidaan tehdä erityisjärjestelyitä ilman että veron hallinnoinnista tulee liian raskasta. Ruoan säilymisessä suolan rooli on nykyisin vähäinen. Ja tulee muistaa, että ei suolaisemmasta makkarastakaan kiellettyä tulisi, ainoastaan kalliimpaa. Suolan yhteydessä saatavaa jodia voisi alkaa lisätä esimerkiksi leipään tai nauttia lisäravinteena vaikkapa D-vitamiinin yhteydessä.

Mihin haarukkaan vero asettuisi

Tarkastellaan esimerkkinä tavallista ruisleipää, jota myydään 660 gramman painoisissa pusseissa, joissa on 1,2 prosenttia eli 7,92 grammaa suolaa.  Kuvio 1 kuvaa nyt 2,24 euroa maksavan pussin hintaa eri valmisteveroilla. Kuvaan on myös havainnollistettu miten hinta muuttuu, jos leivän valmistaja laskee leivän suolapitoisuutta noin puoleen tai noin yhteen kahdeksasosaan.

Kuvio 1: Ruisleipäpussin hinta eri suolapitoisuuksilla ja valmisteveroilla

On syytä huomata, että veron tulee olla huomattavan suuri, jotta se vaikuttaisi ostopäätöksiin. Jos valmistevero olisi esimerkiksi 10 senttiä grammaa kohti, maksaisi kyseinen leipäpussi 3,03 euroa, eli 0,79 euroa enemmän kuin nyt. Toisaalta tämän suuruinen vero ei välttämättä saisi vielä monia valitsemaan vähäsuolaista linjastoa työpaikkaruokalassa: jos annoksen suolapitoisuus on alle yksi prosentti, niin annoksen hinta nousisi korkeintaan noin puoli euroa. Vero asettuisi hyvin mahdollisesti niin korkeaksi, että tuontia ulkomailta pitäisi rajoittaa. Ennen veron toimeenpanoa tapahtuisi toki hamstrausta, mutta hyödyt realisoituisivat väistämättä ajan mittaan.

Oikean veroasteen säätäminen edellyttää ainakin keskeisten elintarvikkeiden, kuten leivän, hintajoustojen selvittämistä eli sen selvittämistä, miten herkkä tuotteiden menekki on hinnan muutoksille. Elintarviketeollisuus saattaa tosin päättyä korvaamaan suolaa tuotteista jo matalammilla verotasoilla. Terveysvaikutusten kannalta tärkeää on toki myös huomioida mihin ruokatarvikkeisiin kulutus siirtyy.

Merkittävät terveyshyödyt ja taloudelliset säästöt (8) kuitenkin puhuvat sen puolesta, että suolaveron tulee olla mukana keskusteltaessa kokonaisvaltaisesta terveysperusteisesta verotuksesta.

EDIT (29.5.2017):

Poistettu seuraavat lauseet ja niihin liittyvä viite:

”On toisaalta esitetty, että alle 3 gramman päivittäissaannilla kuoleman riski kasvaa. Käytännössä kolmen gramman päivittäissaantia on kuitenkin vaikea alittaa lisättyä suolaa käyttämättäkään, sillä moni ruoka sisältää jo luonnostaan jonkin verran suolaa.”

Syynä poistolle on se, että lukujen tulkinnassa tapahtui virhe: natriumista tulikin natriumkloridia (eli suolaa). Muita tutkimuksia toki löytyy, joissa alle 3 grammaa suolaa päivässä lisää kuolleisuutta (esim. täällä). Toisaalta, monet tutkimukset viittaavat siihen, että suolan päivittäisen vähittäisannoksen tulisi olla yli 7 grammaa. Tähän aiheeseen varmaan palataan vielä.

 

Lähteet

(1) Strandberg, T. Suolaverosta olisi enemmän hyötyä. HS Mielipide 1.11.2016; http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002928097.html

(2) Kohonnut verenpaine (online). Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2014 (viitattu 29.1.2017). http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi04010#K1

(3) Farquhar WB, Edwards DG, Jurkovitz CT, Weintraub WS. Dietary Sodium and Health. Journal of the American College of Cardiology 2015;65(10):1042-1050.

(4) WHO. Guideline: Sodium intake for adults and children. Geneva, World Health Organization (WHO), 2012.

(5) Blais CA, Pangborn RM, Borhani NO, Ferrell MF, Prineas, RJ, Laing B. Effect of dietary sodium restriction on taste responses to sodium chloride: a longitudinal study. The American journal of clinical nutrition 1986;44(2):232-243.

(6) Euroopan parlamentin kotisivut. Komission vastaus parlementin jäsenen kysymykseen; Jäsenvaltion terveysperusteisen verotuksen suhde EU:n valtiontukisääntöihin (päivitetty 26.10.2016). http://www.europarl.europa.eu/sides/getAllAnswers.do?reference=P-2016-007855&language=FI

(7) http://www.kauppalehti.fi/uutiset/unohtuiko-ruoasta-suola-kayta-sahkohaarukkaa/KSyLnhu3. Viitattu 15.2.2017

(8) Jula A. Natriuminsaannin vähentäminen lisää terveitä elinvuosia. Suom Lääkäril 2013;68:1814-7

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *